Taas se alkoi. Asuntoangsti. Kävimme kahdessa näytössä sunnuntaina.
(Samalla vältimme taloyhtiön talkoot - sen sijaan kävelimme talkooporukan ohi noin kymmenen kertaa hyväksyvästi nyökytellen, laittavathan he pihaa kuntoon sopivasti oman asuntomme myyntiä ajatellen - taidamme olla kaikkien suosikkinaapurit.)
Ensimmäinen asunto on jo unohdettu. Ei säväyttänyt, koskettanut, herättänyt mitääääään reaktiota meissä. Toinen asunto. Aaaaaaaa! Antakee asunto miulle! Tahtooooo!
MUTTA.
(Tuleeko jokaisen hyvän asunnon kohdalla aina mutta? Joku asiahan on aina ainakin vähän pielessä)
Asunto on erittäin vilkkaasti liikennöidyn tien varressa. Erittäin. Ja ikkunat ovat vuodelta 1928! What! Jotain niille on kuulemma tehty, mutten käsittänyt mitä. Liikenne kuului sisälle huminana, vaikka päivä oli siis sunnuntai, jolloin liikenne hiljaista. Ja kaikki makuuhuoneet tietysti tielle päin.
Hissi on, mutta niin pieni, etteivät lastenvaunut mahdu siihen sisään. Mutta kasvavathan nuo vauhdilla. Lapset siis. Talon pihalle rakennetaan pyöräsuojaa niin ehkä siihen tulee joku kulma vaunuille...?
No mitäs muuta. Aivan ihanasti kunnostettu vanha asunto. Mitään ei tarvitsisi alkaa remppailemaan. Parveke on. Huoneita riittävä määrä. Säväytti, kosketti, herätti paljon ajatuksia. Mitenköhän tässä käy. Yksi tarjous niillä oli jo sisällä, tosin alle pyyntihinnan.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti